Kiinteistöyhtiö Nekalan Liiketalo Oy sijaitsee Tampereen Nekalan kaupunginosassa osoitteessa Kuokkamaantie 4 A.
|
|
|
AX-Suunnittelu toimii liike- ja pienteollisuustilaksi kaavoitetussa 6000 m2:n kiinteistössä, josta omassa käytössämme on 2000 m2. Kiinteistö sijaitsee liikenteellisesti erinomaisessa paikassa, josta pääsee helposti Helsingin, Vaasan, Jyväskylän ja Lahden suuntaan, vain yhden liikennevaloristeyksen ohittamalla. Kiinteistöllä on pysäköintitilaa runsaasti. Tilat ovat joustavasti muunneltavissa ja huonekorkeus on riittävä. Rakennuksessa on lastauslaituri ja tavarahissi. Koko rakennus on vesisprinklattu. AX-Suunnittelun lisäksi kiinteistössä toimii muita teknisen alan liikkeitä, LVI-urakoitsija, kopiokonemyymälä, lukkoliike, työkaluliike, kuntoiluvälineyritys ja toimistotarviketukku sekä apteekki, lounasruokala ja kirjanpitotoimisto. Viereisissä kortteleissa ovat mm. pankki ja useita teknisen alan myymälöitä. Tavoitteenamme on vaikuttaa jatkossakin siten, että kiinteistössämme toimisi hyvämaineisia yrityksiä, joiden toimintaan meillä voisi olla synergiaetuja.
|
|
|