Maakaasumarkkinat avautuvat kilpailulle
Hallituksen esitys HE 134/1999 maakaasumarkkinalaiksi jätettiin eduskunnan käsiteltäväksi 29.10.1999. Lailla pantaisiin täytäntöön Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 98/30/EY maakaasun sisämarkkinoita koskevista yhteisistä säännöistä. Direktiiviin vaatimukset on saatettava voimaan jäsenmaissa viimeistään 10.8.2000
Ilmanvaihdon ohjaaminen tarpeen mukaan
Muuttuvat olosuhteet vaativat ilmanvaihdolta paljon. Mitä paremmin ilmanvaihto pystyy pitämään olosuhteet vakiona tai muuttamaan niitä haluttuun suuntaan sitä tyytyväisempiä ollaan. Usein tämä merkitsee myös käyttökustannusten minimoitumista. Tarpeenmukaisessa ilmanvaihtolaitoksessa on minimissään säädettävä puhallin ja anturi, jonka perusteella ilmavirtaa muutetaan.
Paineastiasta painelaite EU:n myötä
EU:n painelaitedirektiivin mukainen uusi painelaitesäädöstö tuli osaksi Suomen lainsäädäntöä 29.11.1999. Painelaitteiden suunnittelua, valmistusta, asennusta, korjausta ja tarkastusta koskevat menettelyt muuttuvat uusien säädösten myötä. Uudistuksilla on vaikutusta erityisesti painelaitteiden suunnittelijoiden, val-mistajien ja maahantuojien toimintaan.
Huollon ulkoistaminen - päivän (kiro)sana
Oman kunnossapito-osaston lakkauttaminen ja siirtyminen ulkopuolisen palvelun ostamiseen ei ole ristiriidatonta. Ostopalvelua kannattaa seurata.
Puhtaasti puhdastilasta
Asiakaskunnassamme puhdastilojen tarve on kasvussa. Olemme AX-Suunnittelussa toimineet konsultteina ja LVIA- suunnittelijoina mm. lääketeollisuuden, biotekniikan ja leipomojen puhdastilaprojekteissa. Olimme vuonna 1998 toteuttamassa Tekesin toimeksiannosta puhdastila-alan tutkimusohjelman tarveselvitystä.
Elinkaarikustannusten tulkinta vaatii järkeä
Viimevuosina on aivan oikein alettu kiinnittää huomiota teknisten järjestelmien elinkaarikustannuksiin. Tulevaisuudessa laskelmia vaadittanee eurodirektiivilläkin. Lehdissä on näkynyt monenlaisia laskentatuloksia mm. ilmastoinnin elinkaarikustannuksista. Laskelmia tehdään sekavilla parametreillä ja tulokset ovat sen mukaisia. Tämän takia on tulossa yhtenäiset laskentamenetelmäohjeet ehkä jo ensi vuonna.
TALVI toimii
Henkilöt vaihtuvat. Kalle Jokihaara AX-Suunnittelusta on vaikuttanut Tampereen LVI-teknisen yhdistyksen TaLVIn hallituksessa edelliset neljä vuotta. Vuoden 2000 hallituksessa AX:n värejä edustaa Jyri Jyrkkäranta, joka nyt untuvikkona haastattelee veteraania.
Suunnittelua virolaisittain Peeter Parren haastattelu
Peeter Parre on tallinnalaisen Aksiaal - suunnittelutoimiston vetäjä. Peeterillä on pitkä suunnittelijakokemus. Kiireisen työnsä lisäksi häneltä riittää aikaa vielä Tallinnan teknillisen korkeakoulun opettajan työhön ja LVI-yhdistystoimintaan yhdistyksen varapuheenjohtajana. AX-Suunnittelu on tehnyt Aksiaalin kanssa yhteistyötä pitkään. Yhteistyön tiivistämiseksi on perustettu yhteisyritys, joka tarjoaa Virossa tutkimus-ja mittauspalveluita.
VOC-polttolaitosten CE-merkintä
Ympäristöyksikkö suunnittelee ja vastaanottaa erilaisten prosessien poistoilman suodatinlaitoksia. Joissakin tapauksissa törmätään konedirektiivin edellyttämiin koneyhdistelmän CE-merkintöihin. Prosessilaitetoimittaja antaa vaatimustenmukai-suusvakuutuksen prosessilaitteille. "Putsarin" toimittaja antaa luonnollisesti omansa. AX-Suunnittelun tehtäväksi jää usein noiden osien väliin hankittavan prosessi-ilmanvaihdon turvallisuus- ja vaatimustenmukaisuustarkastelut.
Automaatiokonkari Pertti Kankaisto haastateltavana
Automaatiojärjestelmä palvelee käyttäjäänsä hyvin ainoastaan silloin, kun se toteuttaa sille asetetut vaatimukset ja järjestelmää osataan käyttää. Näin kiteyttää sanottavansa haastateltavana oleva AX-Suunnittelun automaatioyksikön johtaja Pertti Kankaisto, jolla on urakointikokemusta noin 15 vuotta ja suunnittelukokemusta lähes saman verran.
Astepäiväluku on nyt lämmitystarveluku
Kiinteistön lämmitystarvetta kuvaavan vanhan kunnon astepäiväluvun nimi on muuttunut lämmitystarveluvuksi eli teknistä sisältöä kuvaavasta nimestä on siirrytty itse asiaa kuvaavaan nimeen. Hyvä niin.
LVI-RYL 92 -kirjaa ollaan uusimassa
LVI-töiden yleiset laatuvaatimukset, LVI-RYL 92, kuvaa esipuheensa mukaisesti LVI-töiden vallitsevan hyvän rakennustavan esittämällä materiaaleja, työtapoja tai valmiita toimivia LVI-järjestelmiä koskevat vaatimukset. Ensimmäinen LVI-RYL tehtiin jo 1986 ja nykyisin voimassa oleva siis 1992. Huolimatta ahkerasta työstä jäi vuoden 1992 laitokseenkin vielä virheitä ja epäkäytännöllisyyksiä, jotka on korjattava. Alalla tapahtunut kehitys pakottaa osaltaan korjaamaan teoksen ajan tasalle.
Kuumaöljylämmitys korvaa höyrylämmityksen
Höyrylämmityslaitosten käyttötalous on monissa tapauksissa kehno. Korvaamalla höyrylaitos nestekiertoisella kuumaöljy-tai kuumavesilämmityksellä putoavat käyttökulut kolmanneksella.
Tupakkalainmuutos, haaste ravintoloiden ilmastoinneille
Lainmuutoksen lähtökohtana oli työtekijöiden suojelu tupakansavulta. Savuttomat tilat ja tupakointi on usein vaikea järjestää samassa tilakokonaisuudessa tupakkalain edellyttämällä tavalla. Tulkinnanvaraisissa tilanteissa pitää muistaa, että ensisijainen tarkoitus on savuttomien ravintolapalvelujen järjestäminen ja vasta toissijaisena tarkoituksena on tupakoinnin salliminen lain puitteissa, jos se on mahdollista.
|