|
AX – monipuolinen energiataitaja
Miettiessään AX-Suunnittelun tehtäväkenttää huomaa, että kaikilla toiminta-aloillamme ja lähes kaikissa toimeksiannoissamme on yhteisenä nimittäjänä energia, muodossa tai toisessa. Pitkän aikavälin energiahuoltosuunnitelmat ovat kuuluneet ohjelmaamme koko toimintamme ajan. Toimimme monissa energiatuotannon selvitys- ja toteutushankkeissa, suunnittelemme energiansiirtojärjestelmiä ja olemme mukana toteuttamassa kulutuskohteissa tehokkaiden, ympäristöystävällisten ja turvallisten kulutuslaitteistojen hankintaa.
Kylmälaitoksen määräaikaishuollot pienentävät kustannuksia
EU on sitoutunut Kioton sopimuksen myötä vähentämään kasvihuonepäästöjä 8 prosentilla vuosina 2008...2012. Jotta tähän tavoitteeseen päästäisiin, on EU:n sisällä käynnistetty erilaisia toimenpiteitä, joiden avulla pyritään pienentämään kasvihuonekaasujen suoria päästöjä ilmakehään. Yksi näistä hankkeista on F-kaasuasetus.
Korkeapaineiset vesisammutusjärjestelmät edustavat uusinta sprinkleritekniikkaa
Vesisumut edustavat varsin uutta sammutustekniikkaa. Palon sammutukseen hallintaan vaadittavat vesimäärät ovat siinä perinteisiin järjestelmiin verrattuna pieniä. Vesisumua on käytetty erityisesti kuljetuskaluston kuten laivojen ja lentokoneiden suojaukseen. Nykyään vesisumua on käytetty myös menestyksellisesti useissa erilaisissa maakohteissa aina historiallisista rakennuksista hoitolaitoksiin ja venetehtaisiin.
Tyyppihyväksytyttyjä EI-luokan palopeltejä kaivataan
Vanhojen E-luokan (tiiveysvaatimuksen täyttävät) palopeltien tyyppihyväksynnät ovat vanhenemassa ja niiden käyttö tulee rajoittumaan saneerauskohteisiin. Uusiin rakennuksiin viranomaiset hyväksyvät yleensä vain tyyppihyväksyttyjä palopeltejä, mutta valmistajilla ei juurikaan ole tarjolla E-luokan palopeltejä uudella tyyppihyväksynnällä.
Savu pois EU-teholla
Rakennusten savunpoisto on ollut kautta aikojen hieman epämääräinen tekninen järjestelmä, joka kuuluu yleensä arkkitehdin vastuualueeseen, mutta käytettäessä koneellista puhallinratkaisua LVI-suunnittelijalle. On varsin ymmärrettävää, että savunpoisto ei ole ainakaan arkkitehdin mielenkiintoisimpien aiheiden top-10-listalla. Teknisistä ratkaisuista on olemassa erilaisia versioita ja tulkintoja, myös pelastuslaitosten kannat vaihtelevat. Nyt on olemassa joukko EN12101-sarjan eurostandardeja, joiden tehtävänä on yhtenäistää mitoitusta ja ratkaisuja.
Radon – huomaamaton haitta
Radonia ei voi ihmisaistein havaita.
Sen tiedetään olevan terveysriski. Radonista, sen haitoista ja torjunnasta on paljon tutkittua tietoa tarjolla. Säteilyturvakeskuksen www-sivuilta löytyy varsin seikkaperäistä tietoa asiasta.
Ilmastointilaitteiden ATEX-tilanne huolestuttaa
Räjähdys- ja palovaarallisiksi luokiteltujen tilojen ilmastointijärjestelmien komponenttien ATEX-tilanne on huolestuttava. Vanhojen järjestelmien käyttöluvat ja urakoitujen järjestelmien vastaanotto kangertelee, kun järjestelmien vaatimuksenmukaisuusvakuutusten kanssa törmätään ongelmiin. Laitetoimittajat ovat usein epätietoisia vaatimuksista.
Toimivia ja toimimattomia lumensulatusjärjestelmiä
Nestekiertoisia lumensulatusjärjestelmiä rakennetaan nykyään kiivasta tahtia niin kaupunkikeskustoihin toreille ja jalkakäytäville kuin myös teollisuuslaitosten kulkuväylille, lastauspaikoille jne. Myös yksityiset kiinteistöt ovat innostuneet pihojen sulanapidosta.
Lumensulatusjärjestelmän toiminnoissa on havaittu käytännössä suuria eroja eri kohteiden välillä. Ensimmäisen käyttövuoden jälkeen käyttäjät usein alkavat kiinnittää huomiota energian kulutukseen ja tehdä muutoksia asetusarvoihin, käyttötapoihin jne.
Projektin hallinta tilaajan näkökulmasta
Elintarviketeollisuuden tuotannon ja projektien johtotehtävissä 25 vuotta toimineen Stig Kronlöfin ajatuksia teollisuusprojektien vedosta.
Elintarviketehtaassa löytyy karikkokohtia väistettäväksi
Hygienisyys ja mahdollisimman pieni energiahukka ovat elintarviketeollisuudessa tavoiteltavia asioita. Oheiseen tekstiin on kerätty kokemuksesta saatuja vinkkejä huomioon otettavaksi.
Testatuilla päästömittalaitteilla luotettavat mittaustulokset
Mittalaitteita ja mittaajia on monenlaisia. Mitattuihin arvoihin haluamme luottaa, koska sitä vartenhan mitataankin: haetaan totuutta ko. ilmiöstä. Lähimmäksi totuutta päästään testatuilla mittalaitteilla ja osaavilla mittaajilla ja standardisoiduilla menetelmillä. Päästömittaustoimintamme on FINAS-akkreditoitua.
Mittauspalvelut käytettävissänne
AX-SUUNNITTELU on ratkaisu yrityksen ympäristöasioiden hallintaan. Ympäristöyksikkömme tarjoaa kattavan mittauspalvelun. Työympäristön ilman, melun ja savukaasujen mittaukset voivat muodostaa oman itsenäisen palvelupakettinsa tai olla osana laajempaa energia- ja työturvallisuusselvitystä.
Ympäristöystävällistä jäähdytystä koskivedestä
Korkea tamperelainen Sokos Hotel Ilves on tuttu maamerkki. Nyt se on myös yksi edelläkävijöistä energiaa säästävässä jäähdytystekniikassa. Hotellin kaikkien huoneiden sisutuksen uusimisen yhteydessä lisättiin myös huonekohtainen jäähdytys. Jäähdytykseen käytetään hotellin ohi virtaavan Tammerkosken vettä.
LVI-turistikuvia maailmalta
Alan miehenä ei malta matkoillakaan olla katselematta paikallisia asennuksia. Useammin pitäisi vaan kamera laukaista tällaistenkin kohteiden kohdalla.
Lindellin logistiikkakeskus esittelyssä
Oy Lindell Ab:n uuden automatisoidun logistiikkakeskuksen rakentaminen aloitettiin kesäkuun 2005 puolivälissä Tuusulan Jusslan teollisuusalueella. Harjannostajaisia vietettiin 3.11.2005. Rakennuksen osalta se valmistui helmi-kuun 2006 loppuun mennessä. Maaliskuussa asennettiin korkean varaston hyllyjä, nostureita, robottisoluja, kuljettimia, paternostereita ja tornadoa. Kesällä on ajettu sisään logistiikkakeskusta ohjaavaa ohjelmistoa. Kaikkien logististen toimintojen on tarkoitus siirtyä Tuusulaan syksyn 2006 aikana. AX-Suunnittelu oli kohteessa LVIA-suunnittelijana.
Poistoilman suodatus ei ole aina tarpeen lämmöntalteenotossa vai onko?
Ilmastoinnin lämmöntalteenotto on nykyään käytännössä välttämätön. Perusjärjestelmiä on viisi erilaista.
Jotta poistoilmapuolella oleva lämmönsiirtopinta ei menisi tukkoon, on lähes aina jouduttu käyttämään poistoilman suodatusta. Suodatuksen suurin kustannus aiheutuu siitä, että poistopuhaltimen painetta on lisättävä käytännössä noin 150...200 Pa. Paineen lisäämisen takia on tehostettava yleensä myös äänenvaimen-nusta. Paine-eron takia on puhaltimessa käytettävä suurempaa kierroslukua tai puhallinta. Sähkön kulutus kasvaa oleellisesti. Poistosuodatin joudutaan vaihtamaan ehkä kolmen kuukauden välein. Materiaali, työ, varastointi ja jätemaksu nostavat kustannuksia. Selvittäisiinkö ilman suodatusta?
PUHTI-puhdastilatekniikan koulutushanke - askel kohti puhdastilapassikoulutusta
Nykyaikainen kontrolloiduissa oloissa eli puhdastiloissa tapahtuva työskentely vaatii oikeanlaisen työskentelykulttuurin omaksumista. Merkittävä osa puhdastilojen kontaminaatio-ongelmista johtuu puhdastilahenkilöstön puutteellisista tiedoista ja taidoista. Puhdastilatyöskentelykoulutusta on Suomessa järjestetty eri tahojen toimesta. PUHTI-puhdastilakoulutushankkeen yhtenä tavoitteena on harmonisoida nykyistä puhdastilakoulutusta siten, että kaikilla puhdastiloissa työskentelevillä henkilöillä sekä puhdastilojen käyttöä koskevilla sidosryhmillä olisi tunnustettu peruskoulutus puhdastilatyöskentelyyn. AX-Suunnittelu osallistuu omalla aktiivisella panoksellaan hankkeen kehittelyyn.
Samaa vikaa Suomen lahden molemmin puolin – koulujen ilmastointi kaipaa korjausta.
Virolais-suomalaista yhteistyötä on tehty koulujen ilmastoinnin parantamiseksi. Koulujen ja päiväkotien sisäilmasto-olosuhteiden mittausten ja kartoituksen perusteella laadittiin AX-Suunnittelussa esite ilmastointiremonttien edistämiseksi.
Sähköä matkailijalle
Ulkomaille lähtiessä joutuu usein miettimään, minkälaista sähköä on matkakohteessa saatavilla. Onko jännite ja taajuus sama kuin meillä? Tarvitaanko jonkinlainen adapteri, muuttaja tai muuntaja, jotta mukana viedyt sähkölaitteet voi kytkeä matkakohteen sähköverkkoon? Kirjoa löytyy.
|